perjantai 11. heinäkuuta 2008

Lämmin perjantai


Niin hieno ilma ollut koko päivän. Aurinko paistanut ja asteita ollut yli 20.

Chrisu tuli mummille taas yhdeksi yöksi ja nyt pitäisi alkaa nukkumaan mutta jokeltelee vaan sängyssä.
Hänellä on tapana pitää sellainen oma juttelutuokio ennen nukahtamista.

Lucakin on niin mielissään kun tyttö tuli mutta samalla myös hiukan mustasukkainen.
Nähtiin Sirkkakin Tarun kanssa ulkona ja Taru olisi niin halunnut riehua Lucan kanssa kuten ennen tekivät mutta nyt kun on se masu jo suurempi jonkin verran niin varmasti painaa vähän eikä halua enää juosta.

Christiina on sellainen hymytyttö vaikka ensin alkuun oli hyvin totinen eikä paljon hymyillyt, nauramisesta puhumattakaan. On varmasti jo tottunut minuun ja niin herkästi väläyttää hymyn.
Christiina on niin hyvän tuulinen tyttö ja kova syömään.

Kävin eilen enkeleiden sivuilla pitkästä aikaa kun on sellaisia kaikkia sivuja niin paljon ettei ehdi joka paikkaan. Jätin sinne Niksulle viestiä joten pitäisi varmaan käydä katsomassa jos hän on laittanut jotain minulle päin. Niksullakin on netissä pyöriminen jäänyt hiukan vähemmälle.
Voi kun olen luvannut joku päivä mennä hänta tapaamaan mutta en ole vielä saanut itsestäni irti niin paljoa.
On ihan huono omatunto asiasta. Mutta vielä minä sinne asti menen. Niksu asuukin vähän kauempana ja junalla pääsisi hyvin sinne. Tietty omalla autolla myös.

Tuli niin surullinen olo kun luin tuolta foorumilta, että Idalla on vyöruusu. Se on kuulema hyvin kipeä ja särkee kovasti. Jos on vaikka huono kunto potilaalla niin saattaa levitä koko kehoon. Yleensähän se tulee vain kehon toiselle puolelle ja sellainen ihminen saa sen jolla on ollut vesirokko. Ja se voi tarttua sellaiseen ihmiseen jolla ei ole ollut tätä rokkoa.
Toivon niin kovasti, että Ida ei olisi kovin kipeä ja täytyy pyytää enkeleiltä, että auttavat häntä. Ida varmaan ottaisi mielellään vastaan enkeleiden avun.
Arkkienkeli Raphael on parantamisen enkeli.Tarun mukaan hän kantaa kultaista voidetta vaivojen hoitamiseen. Ja juuri sitä nyt tarvitaan ja lisäksi rakkautta paljon.

Huomiseen taas....... Lämmintä lauantai päivää kaikille.

Iloa, valoa ja enkeleiden rauhaisaa suojaa
anne

Ei kommentteja: