maanantai 24. maaliskuuta 2008

Pääsiäinen loppusuoralla

Tavallaan on tosi kiva palata normaaliin päiväjärjestykseen.

Eilen oli kivaa käydä vanhemman pojan luona kun on auto. Olen niin itse tottunut kun aina aiemmin minulla on ollut oma ajopeli ja nyt se tuntui niin ylellisyydeltä. Mutta kyllä oli mukavaa.

En tiedä miksi mua niin raivostutti kun tv:stä tuli yhtenä päivänä joku ohjelma jenkeistä ja joku mies sanoi siinä muistaakseni skoolaten ystävien kesken, että "otetaan maailman kauneimmalle maalle". Ai miten niin??
Mielestäni jenkkilä ei vedä vertoja missään kohtaa esim. Suomelle. Tai Norjalle, Ruotsille ja monelle muulle maalle joissa on ensinnäkin neljä aivan erilaista vuodenaikaa. Se on meillä niin suuri rikkaus.
Itse en osaisi kuvitella asuvani jossain maassa jossa on vaikkapa lämmin ympäri vuoden, kyllästyisin.

Toinen ihan kamala asia on tuo Kiinan juttu.
Minkä ihmeen vuoksi jo valmiiksi isojen maiden täytyy yrittää haalia lisää maata kuten Kiinan Tiibet kun ei saa pidettyä hanskassa sitä tämän hetkistä kansaansakaan ilman kamalia ihmisoikeus rikkomuksia.

Aion boikotoida olympialaisia ja mielenkiinnolla seuraan kuinka käy olympiakomitean. Enkä muutenkaan osta mitään missä on valmistusmaa Kiina. Ei ruokaa, ei vaatteita, ei mitään.
Kuinkakohan monta urheilijaa menee ikään kuin kisoihin eikä aiokaan suorittaa tehtäväänsä. Mielestäni se olisi yksi tapa näyttää niin konkreettisesti kuin mahdollista Kiinalle, että kun sen ei tarvitse pitää lupauksiaan niin miksi urheilijan tarvitsisi?
Kiinahan lupasi, että jos he saavat kisat niin he laittavat kuntoon ihmisoikeusasiat. Kuinkas onkaan käynyt?
Asiat vaan pahenevat.

Nyt sitten nähdään mihin on olympiakomitean "vanhoista parroista".

Tomppa ressu on varmaankin aikamoisessa kuumeessa kun niin paleli. Nuha on kamala ja nenä ja nenän alus on punainen kuin Petteri Punakuonolla :))

Kaikki te jotka menette töihin taas aloittamaan uutta viikkoa, toivotan oikein mukavia työpäiviä.

torstai 20. maaliskuuta 2008

Täytyy korjata

tuon edellisen tekstin virhe jossa kerroin, että Jyrki Hämäläinen oli kuollessaan 55 -vuotias ja joka ei pidä ollenkaan paikkaansa.
Mulla on korvissa vikaa tai sitten maikkarin uutisissa sanottiin väärin mutta tarkkasilmäinen poikani huomasi virheen ja kiitos siitä sillä onhan se korjattava. Eli siis tämä Suosikkilehden entinen päätoimittaja ja promoottori oli kuollessaan 65 -vuotias.

Taitaa tulla aikas kylmä pääsiäinen mutta ei se mitään kun se kesä kuitenkin lähestyy.... jeeeee!
Muistini mukaan usein pääsiäisen jälkeen alkaakin jo sitten lämpiämään ilma ja jos tulee takapakkia niin kumma kyllä se osuu hyvin usein juuri vappuun kun aina odotetaan, että se olisi ikään kuin sellainen kesäkauden avajainen jolloin ilmat alkavat siitä sitten vieläkin enemmän muistuttaa kesää.

No niin....... taidan mennä tiskaamaan mutta harmi kun en voi imuroida kun tuo Tomppa nukkuu enkä halua silloin mekastaa. Tomppakin menee taas ensi yöksi töihin vaikka olisi vapaa mutta päätti tehdä ylitöitä kun voi. Ahkera poika.
Joten antaa hänen nukkua........

tiistai 18. maaliskuuta 2008

Taas on ilta

Heippa vaan kaikille!

On tullut taas tänään popsittua noita pillereitä ja on pää ihan sen tuntuinenkin.
Menee aina niistä vähän "nuppi" sekaisin mutta tavalla joka ei ihmeemmin vaikuta normaaliin käytökseen.

Kamala mikä uutinen taas tuli juuri maikkarin uutisissa: Suosikki -lehden entinen päätoimittaja Jyrki Hämäläinen on kuollut tänään kotonaan Espoossa äkilliseen sairaskohtaukseen joten se on varmaankin ollut sydäninfrakti.
Hänelläkin elämä on ollut aina niin kovin hektistä enkä tiedä onko hän ollut kova kallistelemaan pulloa. Hän oli vasta 55 -vuotias.
Rauha hänen muistolleen.

Niinhän se on, että täältä lähdetään kun on aika.
Itse en kyllä haluaisi sitä vielä moniin vuosiin.
Ja syy siihen on, että kun on tuo pojanpoika. On niin kivaa seurata kun hän kasvaa ja kehittyy ja samoin on Tomin tyttö. Tai siis katsotaan nyt.

Minulla on taas tosi kova inspiraatio tullut tähän kirjoittamiseen. Olenhan sitä kirjan kirjoittamistakin suunnitellut jo jokusen vuoden mutta kun aihe on vielä hakusessa. Tai olisihan minulla muutama mutta kun en ole osannut päättää kumpi olisi parempi ja pitäisi vähän taustatyötäkin tehdä.
Voisihan se kirja olla ihan vaikka toinen vaihtoehdoista eli jonkinlainen jännäri niin se olisi ihan vaan fiktioon perustuva joten taustatyötä ei tarvitse juurikaan.
Laittaa vaan ensin paperille tärkeimmät asiat ja juonen ja sitten antaa mielikuvituksen laukata.
Voisihan sitä sitten lähettää sen luettavaksi johonkin kustannusyhtiöön. Tai siis niin tekisinkin.
Jos se ei olisi heidän mielestään painokelpoista tekstiä niin eihän se mitään ota jos ei annakaan.

Taidan kyllä siirtää vielä sen aikaa, että kun saan oman tietokoneen niin sitten voi istua siinä ihan rauhassa aina kun on inspis kirjoittaa.

Pääsiäiseksi luvattiin vähän ei niin mukavaa ja lämmintä ilmaa mutta toivottavasti alkaa pääsiäisen jälkeen sitten kevät oikein kohinalla. Aurinkoa ja kuivaa ja pari viikkoa ainakin ilman sateita. Voi kun se olisi ihanaa!!!!

Tomppakin sai auton viikonloppuna ja on niin innoissaan siitä. Ja niin olen minäkin. Eniten oikeastaan sen vuoksi kun hänellä on ollut työmatka niin hankala. Ensin ratikalla ja vaihto junaan ja sitten vaihto bussiin. On aikaa mennyt myös töihin mennessä noin 1,5 tuntia mutta on hän sitkeästi matkustellut julkisilla vaikka aiemmin hänellä on ollut auto yleensä aina.
Puhuttiin juuri tänään, että nyt on kiva viikonloppuisin kesälläkin mennä vaikka Salmenkartanoon silloin tällöin makkaranpaistoon ja Luca pääsee siellä uimaan kuten myös me itse.
Tai vaikka Seurasaareen katselemaan oravia. Luca tykkäsi viime kesänä kun kävimme kiertämässä sen saaren ja oli meillä tietty pähkinöitä mukana joita oravat hakevat ihan kädestä ja kyllä Lucalla oli ihmettelemistä. Se olisi halunnut mennä juoksentelemaan niiden kanssa mutta ovat akoja jos on koiria lähellä. Oli syötettävä niitä Tomin kanssa vuorotellen jolloin toinen piti Lucan aina vähän pidemmällä.

Ja onhan niitä kaikkia kivoja paikkoja ihan täällä Etelä-Suomessakin.
Niin ja nyt pääsen pitkästä aikaa kalastelemaan. Ihanaa.

Sitä vaan odottelemaan.

Nyt taidan alkaa etsiskelemään niitä kaikenkarvaisia "fiksuja" keskustelufoorumeita. Sellaisia joissa on myös ihan aikuisia eikä vaan teinejä. Olen sen verran eri aaltopituudella ikäni vuoksi, että kaipaan vähän aikuisempaa jutustelu seuraa.

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille ja oikein munarikasta pääsiäistä!

sunnuntai 16. maaliskuuta 2008

Minä ja mun letut

Voi kun taas petyin itseeni kun piti tehdä pinaattikrepsejä ja kun aloin tehdä pinaattilettutaikinaa niin huomasin, että jukran pujut mullahan on jauhot ihan vähissä.
Sama pää kesät talvet eli mun piti ostaa niitä vehnäjauhoja jo kaksi viikkoa sitten mutta enpäs ollut ostanutkaan ja niinpä tuli taikinasta liian löysää ja kun yritin sitä paistaa niin ottaa vähän kiinni pannuun ja ei hyydy kuten pitäisi.
Ei se auta kun siirtää huomiseen krepsien teko kun saan lisää niitä jauhoja.
No..... sattuuhan sitä mutta kyllä olin niin pettynyt tuohon mun muistiin kun se ei oikein aina pelaa tai sitten se pelaa väärään aikaan ja väärässä paikassa. :))

Olen sentään jotain saanut tänään aikaiseksi.
Pesin Lucan ja nauratti oikein kun mulla on vessassa sellainen pesuainepullo mihin aina blandaan Lucan pesuaineen valmiiksi.
No, menin vessaan tarkistaakseni, että ainetta on riittävästi ennen kuin otan Lucan syliin ja kannan wc:hen.
Tyttö tuli perässä kun menin tarkastamaan sitä ainetta ja ei tarvinnut kuin hiukan nostaa sitä pulloa korissa jossa sitä säilytän mutta Luca huomasi sen ja saman tien kääntyi ja tuli olohuoneeseen ja painui sängyn alle. Hän kun ei ihan kamalasti tykkää kun pitää mennä suihkuun. Suihkun jälkeen kylläkin tykkää kovasti riehua pyyheliinan kanssa. On se niin fiksu tyttö ja kaikki se huomaakin!!
Nyt on kuitenkin puhdas, kuiva ja jonkin verran jo harjattukin ja voi kun hän on niin nätti.

Pesen Lucan hampaat sillai, että laitan haaleeta vettä kulhoon ja käytän sähköhammasharjaa (tykkää siitä enemmän kuin tavallisesta). Otin kyseiset tavarat ja laskin olohuoneen lattialle niin heti tuli Luca siihen harjan viereen istumaan ja odottamaan, että jokos pestään. Mutta se on kiva kun Luca ei inhoa hammaspesua ennemminkin tuntuu, että se tykkää siitä.
Se harja on sellainen hyvin pehmeä ja sillä saa paljon helpommin pestyä kuin tavallisella mekaanisella harjalla hankaaminen. Sen koneen harjahan liikkuu tosi pian edes takaisin ja näin ollen tulee hampaat puhtaammiksi kuin tavallisella harjalla.
On sitä joku joskus ihmetellyt ja naureskellut mutta lääkärikin oli sitä mieltä, että hyvä jos vaan antaa pestä sillä. Siitähän se on kiinni mitä noille kullanmuruille opettaa pienestä pitäen.

Kun isäni kuoli vuosia sitten ja häneltä jäi sellainen perhoskoira tyttö, Assi, niin mummi otti Assin hoitaakseen ja seurakseen ja vaikka tyttö oli jo 8-vuotias niin mummi opetti, että aina illalla Assi tuli wc:hen kutsusta ja istui pöntön päällä ja niin pesi mummi siltäkin hampaat vaikka mun isä ei ollut sellaista koskaan opettanut. Että oppii ne vanhatkin koirat uusia temppuja.

Voi näitä mun romaaneja........ mutta kun piruparka tykkään niin kovin kirjoittelusta ja aina kun vain on hetkenkin helpompaa istua niin on ihanaa kirjoitella.

Pitäisi varmaan alkaa kirjoittamaan kirjaa jota olen suunnitellut jo useamman vuoden. Aihe vaan on jotenkin niin hakusessa. Tai olisi niitä montakin mutta kun en osaa päättää mikä olisi paras.
Ongelmansa jokaisella :))

Nyt saa tämä löpinä riittää...... Voisin oikeastaan mennä kiusaamaan Niksua ja kirjoittaa hänen blogiin toisen romaanin :))

Otin blogista pois sellaisen eston, että ei ole pakko kirjautua jos haluaa jotain mun pölpötyksiin vastata/kommentoida.

Niin, että kommentoikaa..... niitä on myös kiva lukea.


Ihanaa alkavaa uutta viikkoa kaikille.

torstai 13. maaliskuuta 2008

Heippa taas

Yritin vähän muokata tätä sivustoa taas mutta en ole ihan tyytyväinen vieläkään kun muokkaus mahdollisuudet ovat niin rajallisia. Tietty jos alan muuttamaan oikein noita html -koodeja niin ehkäpä onnistuisin saaman enemmän "oman" näköisen sivuston.
No, täytyy joku päivä alkaa perehtymään niihin enemmän.

Juttelin jokin aika sitten vanhemman pojan kanssa Skypen kautta ja oli se pikkuinen ihana vesselikin siinä hääräämässä kunnes söi ja sitten tuli päiväunien aika. On hän niin suloinen ja aina niin hyvän tuulinen. Kova poika hääräämään ja niin omatoiminen, osaa itse vaihtaa dvd levynkin ja muutenkin käyttää jo kaikenlaisia elektronisia vempaimia ihan eri tavalla kun vertaa omien poikieni lapsuuteen, puhumattakaan oma lapsuudestani. Vaikka osasin minäkin vaihtaa tv kanavan sitten kun meille tv tuli :)) .

Aloittaessani tätä blogia oli tarkoitukseni laittaa ylös aina säätietoja, että jos joskus myöhemmin haluaisin seurata esim. muuttuvaa säätä täällä lintukodossa mutta se on jäänyt.
Täytyy varmaan joku päivä mennä oikein varta vasten ostamaan sellainen Vuosikirja joka toimii 10 tai 20 vuotta. Siitä näkee helpommin sään kehittymistä vuosittain ja aina samana päivänä kuin aiempina vuosina. Olikohan kamalan vaikeasti sanottu????
Älä ihmettele jos et ymmärtänyt, en ole ihan varma ymmärsinkö itsekään :D .

Voi kun täällä blogissa on niin monia sanoja joiden tarkoituksesta minulla ei ole hajuakaan. Esimerkkinä "blogitekstin luokkatunnisteet". Mitäköhän ihmeellistä sekin tarkoittaa???? Kunpa tietäisi.

Naistenpäivä meni ja kävin Ystäväni Niksun sivuilla josta jäi kiva lause mieleeni. Niksu oli taas tapansa mukaan laittanut sinne kaikkea kivaa kuten tämä: Jos haluat aamiaisen vuoteeseen, nuku keittiössä.

Siellä oli muutakin kivaa mutta en muista nyt juuri muuta.
Muokatessani sivuja yritin etsiä koneeltani kaikkia kivoja kuvia joita olisin halunnut laittaa vielä lisää mutta kun tämä on nuoremman pojan kone ja minun koneen hajottua otimme kovalevyn tähän koneeseen jotta voin käyttää kaikkea omaa kamaani mutta en tiedä mihin ihmeeseen ne on laitettu sillä en niitä löytänyt.
Täytyy odotella, että Tomppa herää niin kysäisenpä tätä "kadonnutta" kansiota. Siellä on nimittäin kaikenlaisia kauniita kuvia ja muuta rekvisiittaa käytettäväksi mihin milloinkin niitä tarvitsen. Olen sellainen säästäjä jotta voin aina tarpeen tullen kuvittaa maileja ja muita.
Näillekin sivuille kaipaisin esim. hymiöitä lisättäväksi silloin tällöin. Mutta täällä ei ole sellaista valikkoa mistä niitä saisi lisättyä.
Auttaisikohan jos laittaisi palautetta sivujen ylläpitäjille? Täytyy kokeilla.

Olen tänään todella lyönyt läskiksi kaikki kotityöt. Sängyn olen pedannut mutta tiskit odottavat kiltisti keittiössä vaikka ei minulla olisi mitään sitä vastaan, että ne sieltä tiskaantuisivat itsellään. Olisi sitten siisti keittiö.

Olen ottanut jo kaksi "huumaavaa" pilleriäkin tänään mutta ainakin pystyn niiden avulla istumaan. Olisi niin nautinnollista istua koneen kanssa paljon enemmän. On jäänyt viime aikoina niin vähiin vaikka ihan hirmuisesti tykkään tehdä tämän kanssa kaikenlaista.

Pitäisi alkaa etsiä kaikenlaisia "huonoja" kotisivuja kaikenlaisilta yrityksiltä kun lupasin kerran sitä tehdä ja on niin mielessä jatkuvasti. Taidan pikku hiljaa alkaa täyttämään lupaustani sillä toivon mukaan työllistäisin sillä erään henkilön joka tarjoaa kyseisten sivujen palveluja. Siis tekee niitä sivuja yrityksille tai yksityisille.

Tätä tekstiä taas tulisi vaikka miten paljon mutta nyt taidan pitää paussin jatkan taas myöhemmin. Joten ..... see you!!!!

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Ei hätiä mitiä.....

mun paksusuolesta otettujen koepalojen kanssa. Niiden puolesta kaikki on hyvin.
Lääkäri jonka hoidossa nyt olen on niin mielettömän kiva ja todella välittää, että selviäisi minkä vuoksi minusta tuntuu, että istun jonkun muunkin päällä kuin oman takapuoleni.

Joulukuun 7. päivä vuonna 2001 olin muuttamassa erästä kaveria Espoossa ja oli pakkasaamu ja hänen rapusta ulos tultaessa oli pieni alamäki ja tietysti liukastuin siinä ja oli kaikki nelja raaja ilmassa yhtä aikaa ja kaatuessani löin pääni todella kovaa siihen kovaan jäähän. Tämän jälkeen mulla oli häntäluu kipeä monta, monta kuukautta...... olen kertonut myös tämän jokaiselle lekurille jonka luona olen ollut. YKSIKÄÄN ei ole ottanut kuuleviin korviinsa mutta nyt tämä lääkäri sanoi ihan suoraan, että se menee hänen taitojensa ja tietämyksensä ulkopuolelle sen verran, että hän haluaa minun pääsevän viereisessä huoneessa työskentelevän fysiatrin vastaanotolle.
Niinpä hän pyysi odottamaan hetken ja meni käymään siellä kysyäkseen jos hän ottaisi minut vastaanotolleen.
JEEEEES....... pääsen sinne ja se aika on ensi kuun 14. siis noin kuukauden kuluttua.
Kysyin tältä sisätautien erikoislääkäriltä, että onko mahdollista, että se häntäluu olisi vioittunut tai jopa rikkoutunut siinä määrin, että se olisi alkanut myöhemmin (noin 9 kuukauden kuluttua) kivun jälkeen rustottua ja olisi tehnyt esim. suurehkon ruston tuonne takamuksiin joka siis tuntuu sellaisena pallona jos istuu. Hän sanoi, että se on todella paljon mahdollista koska se oli niin kauan kipeä. Ja ihmetteli kun sitä ei ole kuvattu.
Siinä vaiheessa olin aivan ällikällä lyöty ja kysyin heti, että eikö se siis näy magneettikuvassa joita minulle on tehty jo 3 tai 4.
Hän sanoi ettei näy koska se kuvausraja loppuu selkärangan alaosassa olevaan alimpaan nikamaan jotakuinkin.
NO NIIN ....... joten taas sain niin hyvää oppia.......... en luota tai usko enää edes Koskelan sairaalan fysiatrian ylilääkäriin. Hän sanoi ettei ole mitään vikaa. ja oli muutenkin ...... no....... sanoisin lievästi "turhanpäiväinen" ukkeli.
Sihteeri jopa tekee hänelle osan töistä vaikka siellä klinikalla käydessäni ei ollut muita potilaista joten tulin taas kerran vakuuttuneeksi, että mitä suurempi herra noissa kunnan hommissa niin sitä turhanpäiväisempi.

No niin.......any way..... valtakunnassa kaikki hyvin ja nyt vaan odotan ensi kuun puoli väliä ja joudun/pääsen taas varman yhteen valokuvaan (röntgeniin ) :))
Onhan se kivaa kun paljon valokuvataan. Tunnen itseni ihan huippumallikokelaaksi !!!!!! :))

Mutta.... nyt taidan aloittaa ison urakan tuon pikkuisen kakkatassun kanssa ja laitan hänet suihkuun.

Palailen myöhemmin kun ensin hoidan kaikki tärkeät asiat pois painamasta mieltä.

Ihanan aurinkoista päivää ja valoisaa kevään tuloa kaikille.
Ane

torstai 6. maaliskuuta 2008

Päivät kipittää

Ja joskus niin nopeasti ettei meinaa oikein perässä pysyä.

Eilen kun olin ulkona hauvelini kanssa, tuntui niin keväiseltä ja oih!!! kuinka ihanalta tuntui se kummallinen valoilmiö jota auringoksi kutsutaan.
Tuntui ensimmäisen kerran, että nyt kyllä tulee kevät ja hurjaa vauhtia.

Maaliskuun 11. päivä lähestyy ja jännitys ikään kuin vähän kasvaa koko ajan. Mutta odotukset ovat korkealla, että koepalat jotka otettiin, olisivat ihan vain puhtaat.
No, eiköhän se niin käy. Vaikka olen kyllä ihan orientoitunut jollakin tapaa siihen, että kuulen tuloksista jotain ei ihan niin mukavaa. No..... se on sitten sen ajan murhe. Olen yrittänyt keskittyä vain normaaliin joka päiväiseen elämään ihan tavallisilla asioilla.
Ja nehän ovat minulle tietty koiran kanssa touhuaminen (tosin pitäisi taas pestä hänet) ja aikaa menee paljon tv:n katseluun. Minusta on tullut addikti siihen.
Ja on joka kerran niin ihanaa kun vanhempi poika käy miniän kanssa ja heidän pikkumiehen kanssa joka täyttää jo kohta 2 vuotta. Voi kuinka aika menee kun tuntuu, että vastahan se pikku ukkeli syntyi ja nyt jo kävelee ja puhuu jo kamalan paljon sanoja. Ja on hän niin fiksu. Kerrasta muistaa kaikenlaista kun juttelen hänelle. Voi että, kohta 2 v. Iso miehen alku jo.

Ai niin........ sain vihdoinkin ne ihanat dvd:t, tohtori Housen molemmat kaudet. Ne on niin mielettömän hyviä ja kun olen niin House fani.
Joskus kun ei saa oikein unta niin on kiva katsella niitä. IIIIIIhanaaaaaa.
Yleensä sitten nukahdan jo toisen tai kolmannen jakson aikana.

No niin....... voisin lopettaa vaikka suuresti ihailemani mäkihyppäjä Matti Nykäsen tokaisemaan kysymykseen: Missä me ollaan ja olenko minäkin siellä? :))

Aurinkoa ja valoa kaikille
Anne